TeppoTurja Nyökyttely ottaa niskaan.

Tienhoidon varat katoavat hankintaketjuun

Tienhoidon yksityistäminen voi olla järkevää, mutta miten mielekäs on sellainen järjestely, jossa yritys, jolle alueellinen urakointioikeus on annettu, tekee sitä suuremman voiton mitä huonommassa kunnossa tiet pidetään. Alihankintaketjun viimeiseksi valitulle koneurakoitsijalle annetaan mahdollisimman niukat resurssit tehtävänsä kunnolliseksi hoitamiseksi. Syy on yksinkertaisesti siinä, että suuri pääurakoitsija, jolle Ely-keskus on kilpailutuksen kautta tien suuralueen hoidon uskonut ei itse kajoa tien fyysiseen hoitamiseen vaan siirtää varsinaisen vastuun koneurakoitsijoille ja tyytyy itse välistävetäjän asemaan.

Ely-keskuksessa tiedostetaan ongelma ja laitoksessa on käyty keskustelua hankintaketjun rajoittamiseksi enintään kolmiportaiseksi. Kyse ei siis olekaan siitä, että välistävetäjiä olisi vain yksi. Niitä on useampia! On kuulemma keskusteltu mahdollisuudesta, että suuralueellinen pääurakoitsija kuten vaikkapa YIT voisi jakaa kokonaisurakkansa pienempiä alueita hallitseville aliurakoitsijoille, jotka edelleen siirtäisivät varsinaiset työt kolmannelle pienyrittäjälle. Todellisuudessa hankintaketjut saattavat nyt olla paljonkin kolmiportaisia pidempiä. 

Suomen tiestön heikko kunto ei siten ole lainkaan määrärahojen niukkuuden seurausta. Veronmaksajilta kerätyt tienhoitovarat eivät kohdennu täysimääräisesti tiestön ylläpitoon, vaan jäävät matkan varrelle välittäjäyrityksiin. Ely-keskukselta saadun arvion mukaan esim. soratien hoitamiseen kuluu keskimäärin tuhat euroa kilometrille vuodessa. Tuosta summasta varsinaisen työn suorittavalle koneurakoitsijalle ei päädy välttämättä puoliakaan.

Piittaamattomuus teiden kunnosta ulottuu jopa siihen, että pääurakoitsija saattaa tilauksessaan estää käyttämästä kalustoa, jota koneurakoitsijan arvion mukaan hänen hoidossaan olevilla tieosuuksilla tarvittaisiin. Vaikka pesuvadin kokoisten monttujen poistamiseen tarvittaisiin raskasta tiekarhua, monttuihin on tyydyttävä ripottelemaan traktorikalustolla soraa, koska se on pienempi kustannus.

Asialla on myös työttömyyteen liittyvä ulottuvuus. Jos yhteiskunnan menoista nykyistä suurempi osa kanavoituisi papereiden pyörittelyn sijaan varsinaiseen palvelutuotantoon, todellisia tekijöitä olisi mahdollisuus palkata riittävästi, jolloin myös työn laatutaso paranisi.

 

Yhteiskunnan palvelujen kilpailuttaminen olisi pidettävä voittoa tavoittelemattomien julkisyhteisöjen hyppysissä. Kaikki tiestön ylläpito voitaisiin siirtää kunnille, joissa alueelliset olosuhteet ovat paremmin tiedossa eikä valtion ja kuntien hoitoalueiden rajoista tarvitsisi välittää. Samalla kunnilta sote-järjestelyssä poistuva rooli korvautuisi mielekkäällä tavalla.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Hyvä kirjoitus tärkeästä asiasta. Vaikka kirjoituksessa puhuttiinkin vain tiestön hoitamisesta, uskon, että sen johtopäätökset voidaan yleistää moneen muuhunkin toimintaan.

Ongelmana on se, että yhteiskuntaa yritetään johtaa aivan kuin se olisi liikeyritys. Yhteiskunnan taloutta yritetään hoitaa mikrotalouden ohjeilla, vaikka kyseessä on makrotalous.

Käytännössä tämä ristiriita näkyy siinä, että esimerkiksi kunnan budjetti pilkotaan pieniksi osabudjeteiksi, joiden keskinäisiä riippuvuuksia ei oteta huomioon. Jokaisen budjetin vastuullinen yrittää säästää rahaa omalta osaltaan ja jos hän siinä onnistuu, hän saa ehkä jonkin bonuksen siitä huolimatta, että hän säästöillään on saanut jonkin toisen osabudjetin vuotamaan.

Esimerkkinä edellisestä voisi olla vaikkapa se, että kun kävelyteiden hiekotuksessa säästetään rahaa, niin ranteiden ja lonkkien korjaamiseen kuluu enemmän rahaa. Nämä menevät kuitenkin eri budjeteista eikä tätä vaikutusta oteta huomioon.

Entä työllistäminen? Kunta säästää rahaa potkiessaan työntekijät pellolle. Otetaanko tuossa laskelmassa huomioon se, että sosiaalikulut kasvavat? Ei tietenkään, koska ne menevät eri budjetista.

Nykyisen markkinafundamentalismin tilalle olisi palautettava terve järki. Talous olisi saatettava palvelemaan kansaa eikä päinvastoin.

Toimituksen poiminnat