TeppoTurja Nyökyttely ottaa niskaan.

Urakkahintojen ylitykset pitää saada kuriin

 

Julkisissa hankkeissa on ehkä enemmän sääntö kuin poikkeus, että sovitut urakkahinnat ylittyvät rajustikin. Budjetoitujen varojen riittämättömyys on käynyt niin tavalliseksi, että jos jossakin hankkeessa jälkilaskenta yllättäen alittaa kustannusarvion, asiasta saadaan valtakunnallinen kohu-uutinen. Näinhän tapahtui Tampereen tunneliprojektissa. Verrattomasti tutumpia ovat uutiset useiden tai jopa satojen miljoonien eurojen ylityksistä kuten pääkaupunkiseudun metrotyömaalla tai olympiastadionilla. 

Todennäköisesti ongelma korostuukin kuntien ja valtion hankkeissa. Yksityistä tilaajaa on hankalampi saada heruttamaan lisäsuorituksia. Ongelman ydin löytyy urakkasopimuksista ja hankintaosaamisen puutteesta. Kokonaishinta sovitaan maksettavaksi osissa hankkeen etenemisen mukaan. Tarkempi määrittely vaatisi parempaa osto- ja hankintaosaamista, mikä julkisella sektorilla on ikävän usein kuitenkin ulkoistettu organisaation ulkopuolelle. 

Kun sitten jossakin vaiheessa urakoitsija havaitsee alimitoittaneensa kustannukset, lisäpanostusten vaatiminen kaupungilta lienee yksioikoinen keino saada edellytykset töiden jatkamiseen. Urakoitsijan vaihtaminen keskeneräisen työn loppuunsaattamiseksi on hankalaa tai ainakin kallista, ellei tilanteeseen ole ennakolta varauduttu.

Osasuoritusten maksuohjelma olisi syytä sopia laahaavaksi siten, että projekti on ainakin yhtä ellei useampia vaiheita pidemmällä verrattuna urakoitsijan kustannusten kertymiseen. Tämä toimisi tilaajan suuntaan vakuutuksena sen varalta, että urakoitsija ei kykene selviytymään hankkeesta tarjoamaansa hintaan. Tilaajalle jäisi taloudellista pelivaraa hoidattaa työ loppuun käyttämällä muita toteuttajia.

Suurten investointien toteuttamiseen tarvitaan poikkeuksetta ulkoista rahoitusta, mutta etenkin silloin, kun kyse on veronmaksajien varojen käytöstä, virheelliseen budjetointiin liittyvien ylimääräisten kustannusriskien kaataminen kunnalle on kohtuutonta. Kuten kaikessa muussakin yritystoiminnassa pankit ja muut varsinaiset rahalaitokset ovat rahoittamista varten. Urakkasopimus sinänsä riittänee vakuudeksi lainalle, joka kattaa osan hankkeen kokonaiskustannuksista.

Joka tapauksessa on selvää, että julkisten investointien  kustannukset paisuvat aivan liian heppoisin perustein. Se herättää myös epäilyjä ennakkoon annetuista lupauksista. Hinta ja ehdot, joilla urakoitsija voittaa tarjouskilpailun, pitää tavalla tai toisella valaa betoniin. Veronmaksajien ei tarvitse tarjota avointa piikkiä valitulle urakoitsijalle.

Teppo Turja

Susanna Hietanen

Onni Somerkallio

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Julkisissa hankkeissa on se huono puoli että niitä ohjailee ihmiset. Ihmisethän eivät ole täydellisiä ja henkilökohtaiset ominaisuudet tulevat esille myös näissä asioissa.
Olen ollut mukana toteuttamassa julkisia kohteita 25-30 vuotta ja sama ongelma on ollut edessäni koko ajan. Toiset ihmiset vain ovat parempia puhumaan kuin toiset.
Talonrakennusprojekteissa homma menee siten että suunnitelmissa on hyvinkin tarkkaan esitetty minkälainen lopputulos halutaan. Tarjoajat tarjoavat suunnitelmien mukaan ja röyhkeimmät sopivat jo tässä vaiheessa projektinhoitajan kanssa missä kohdassa suunnitelmiin voi tehdä muutoksia ilman hinnanalennusta. Rehelliset tietysti laskevat suunnitelman mukaan ja tinkivät katteen minimiin saadakseen urakan.
Urakkasopimusten allekirjoituksen jälkeen alkaa hirveä hämmentäminen ja käytettävien tarvikkeiden ja menetelmien vaihtorumba jossa muutokset hyväksytetään kirjallisesti ja laillisesti ja tässä kohtaa tulee se inhimillisyys esiin.
Tilaajan edustajat yksi toisensa jälkeen suostuvat niihin kymmeniin "pieniin" muutosesityksiin mitä urakoitsijoilta tulee. Näin siis silloin jos valvojat ovat "heikkoja" ja vaikutuksille alttiita.

Ajatuksissa pienet muutokset vaikuttavat lopputulokseen siten ettei se enää ole suunnitelmien mukainen eikä hienot ja tarkat suunnitelmat ja vaatimukset enää toteudu alkuperäisten laskelmien mukaisesti.
Tilaajan edustajat eivät uskalla tunnustaa että tulipa annettua periksi ihan väärissä asioissa ja milloin minkäkinlaisia jälkiseuraamuksia on odotettavissa.
Jos tilaajan edustajat olisivat ,ei pelkästään ammattitaitoisia, vaan myös taipumattomia lipevien puheiden edessä niin mitään muutostarjousrumpaa ei tarvittaisi. Tarkastuksissa katsottaisiin mitä rospektissa lukee ja kohta kohdalta katsottaisiin että tulos on vaaditunlainen eikä vain sinnepäin.
Tämä kaikki ajanoloon olisi myös urakoitsijoiden etu koska kaikki tietäisivät että urakka-asiakirjat ovat tehdyt toteuttamista varten eikä vain "työsuunnittelun pohjaksi".
Tilaajan löperö valvota on kaiken keplottelun ja huonon lopputuloksen mahdollistava tekijä koko ketjussa enkä ihmettele yhtään että nykyisella rakentamiskulttuurilla samoja virheitä tehdään aina vaan uudestaan ja uudestaan.
Tietenkin työn aikana esiintyy vielä muutos- ja lisäystarpeita ja niissä tuo valvojien ja rahapussinvartijoiden huojumattomuus ja ammattitaito on entistäkin tarpeellisempi.

Toimituksen poiminnat